Valkeakoskelaisen FC Hakan designista vastaa kuluvallakin kaudella mainostoimisto Naisdesign. Tätä nykyä Hämeenlinnasta käsin operoivan yrityksen asiakaskunta on laaja ja tällä hetkellä näyttää laajenevan entisestään.

– Viime elokuusta saakka olemme olleet Hämeenlinnassa. Muutto uudelle paikkakunnalle tuo aina vähän lisää näkyvyyttä ja sen myötä on tullut jo muutamia uusia asiakkaitakin. Viime vuosi oli ehkä vähän hiljaisempi, mutta nyt etenkin aputoiminimi Minpackin puolella olemme tehneet paljon töitä pakkaussuunnittelun parissa, Naisdesignin perustaja Minna Nousiainen kertoo.

Yhteistyö FC Hakan kanssa on ollut antoisaa ja jatkuu myös kaudella 2018. Muun muassa Tehtaankadun varteen investoitu mainosnäyttö on tuonut työtä myös Naisdesignille.

– Tällä kaudella uutta on ollut menneeseen verrattuna ainakin pääsylippujen kaksipuoleinen design, sekä uusi valomainosnäyttö, jossa pyörivissä valomainoksissa näkyy meidän kädenjälki.

FC Hakan uusittua designia näkee myös muualla Hakan ympärillä, sillä myös kausikorttien ja esimerkiksi Haka Show’n design syntyivät Naisdesignin suunnittelupöydällä.

– Hakan värit ovat olleet aina musta ja valkoinen, mutta olimme sitä mieltä, että siihen voi lisätä hyvinkin vähän vihreää mukaan. Idea tuli Tehtikselle asennetusta tekonurmesta ja sen väristä. Taitoin sitä hieman limenvihreän suuntaan ja sehän sopii mustan ja valkoisen seuraksi hienosti.

Perinteikkäät seurat voivat olla joskus tarkkoja ja jopa konservatiivisia näissä asioissa, mutta miten on, joutuiko Naisdesign vääntämään Hakan toimiston kanssa ideoittensa puolesta paljonkin?

– Saimme oikeastaan käytännössä täysin vapaat kädet. Meiltä pyydettiin ehdotusta uudeksi design-ilmeeksi ja suunnitelmamme todettiin hyväksi myös Hakan toimistolla.

Hakan design on nyt yhtenäinen ja sen eri osat ovat linjassa toistensa kanssa. Sillä on lopulta yllättävän iso merkitys yrityksen koosta riippumatta.

– Vahva, näyttävä brändi auttaa vahvistamaan yrityksen ammattitaitoa ja uskottavuutta. Tyylikäs yritysilme tukee imagoa, mikä auttaa liiketoimintaa kasvamaan. Designin yhtenäisyys parantaa tunnistettavuutta. Se lähtee pienistä asioista, kuten fonteista, väreistä sekä graafisista elementeistä. Kun nämä asiat toistuvat samanlaisina kaikissa viestintämateriaaleissa, muodostuu yhtenäinen, tunnistettava yritysilme. Yhtenäinen ilme on tärkeä asia, on sitten kyseessä yritys, yhteisö tai kuten tässä tapauksessa, urheiluseura, Nousiainen vakuuttaa.

Naisdesign on siis hyvässä vauhdissa jalkapallokentän ulkopuolella, mutta miltä Hakan pelillinen design näyttää kaudella 2018?

– Kauden avausotteluun en päässyt paikan päälle, mutta kyllä Naisdesign näkyy kesän aikana Tehtiksellä muutenkin kuin designissa. Luotan vahvasti siihen, että Haka on Ykkösen kärkipaikoilla kauden päättyessä, Nousiainen päättää.

Naisdesignin löydät netistä osoitteesta www.naisdesign.fi ja sosiaalisessa mediassa Facebookista ja Instagramista.

Teksti: FC Haka Oy 14.05.2018